visamastercardpaypal
facebooktwitter

Oposhnya

Oposhnya

 

Oposhnya ensisilmäyksellä – samanlainen kylä kuin muutkin Ukrainan kylät: markkina-alueita, pieni kirkko ja kotieläimiä juoksentelemassa kaduilla. Mutta tämä on vain ensisilmäys.
Tällä alueelle suositut savenvalajat ovat eläneet ja työskennelleet jo vuosisatojen ajan. Monta sivua siitä, mitä on olla ukrainalainen, on kirjoitettu täällä.

Oposhnya – vanha kasakkojen asuinalue. Se sijaitsee kuvauksellisella kukkulalla, Vorskla-joen yläpuolella.

Oposhnya – Pultavan korkeinta asutusaluetta (208 metriä merenpinnan yläpuolella). Kirjoitetut lähteet mainitsevat sen ensimmäisen kerran 1100-luvulla.

Oposhnya – ukrainalaisen keramiikan arvostettu pääkaupunki. Savenvalantaa on tehty täällä jo vuosisatoja sitten.

1800-luvun lopulta 1900-luvun alkuun Oposhnyassa työskenteli noin 1000 ruukuntekijää, joiden tuotteita toimitettiin lähes kaikkiin maanosiin.

Vuodesta 1929 lähtien keramiikkaa on tuotettu yhteistyössä "Krasinaya Keramikan (Red Ceramics)" toimesta – ja vuodesta 1962 – Taiteen ja Keramiikan tehtaan toimesta.

Vuonna 1986 Ruukunteko/savenvalantamuseo perustettiin, ja tämän perusteella kolme vuotta myöhemmin Ukrainan hallituksen päätöksesta, alkoi toiminta Ukrainan valtiollisena museona. Mutta nykyään Oposhnyassa on ainutlaatuinen monitoiminnallinen tieteellinen ja kasvatuksellinen kompleksi, jollaista ei toista löydy Ukrainasta.

Tässä komplekissa – mukaan lukien savenvalantamuseon - on:
- Oposhnyan Taidekoulu;

- Lehden "Ukrainalainen etnologia" julkaisijat;

- Ainoa ukrainalainen monumentaalisen keramiikan ulkoilma-galleria;

- Muistomuseo-alue, joka on omistettu kuuluisille ukrainalaisille Goncharov Alexander Selyuchenkolle ja Poshivaylo-perheelle;

- Erityiskirjasto sekä arkisto;

- Audio-visuaalinen Säätiö;

ja paljon muuta.

Tästä syystä, ja mikä ei ole yllättävää, Oposhnyasta on tullut tieteellisten ja käytännöllisten konferenssien ja seminaatien pitopaikka koskien savenvalantaa, monumentaalisen keramiikan työpajoja, kansallisia ruukunvalmistamisen/savenvalamisen työpajoja ym.