Ukrainalaiset juhlat – Uusi Vuosi – Joulu – Vanha Uusi Vuosi

Uusi Vuosi – lastensatu aikuisia varten.
Uuden Vuoden juhlat – tällöin kaunis ja hyvä haltija vierailee joka kodissa vuoden lopuksi tuoden kylmän ilman tulleessaan. Uusi Vuosi on kaikkein kiehtovin juhlista, ei vain siksi että sen odotukset liittyvät hyviin satuihin ja taikaan, mutta myös johtuen sen kultuuurillisista perinteistä. Uuden Vuoden juhla on luultavasti ainoa merkittävä tapahtuma, jota kaikki maailman ihmiset maailmanlaajuisesti ovat juhlineet.
Uusi Vuosi tuo toivoa parhaasta ja se tuo mukanaan paljon lahjoja. Tällöin meistä tuntuu kuin olisimme satujen sankareita. Meissä jokaisessa sisäinen lapsemme herää, alamme katsoa tapahtumia lapsen silmin nähtynä, vaikka todellisuudessa olemme olleet jo pitkän aikaa aikuisia.
Haluamme uskoa Joulupukkiin ja Lumen neitoon, joka toivottavasti vierailee meidän talossamme myös. Voit olla eri mieltä todellisuudesta, mutta ihmisten sydänten sisällä tämä tapahtuu kaikille. Voimme syyttää tästä Uutta Vuotta – aikaa, jolloin kaikki halutuimmat unelmamme ja halumme käyvät toteen. Sinun tulee uskoa vain hyvään, ja siten mitä vastaanotamme tulee olemaan myönteistä.
Kerromme teille – ja mikä tärkeintä – näytämme teille kuinka me Ukrainassa vietämme näitä Uuden Vuoden juhlia – Uusi Vuosi, Joulu ja Vanha Uusi Vuosi. Ja selvitämme myös minkälainen ihme meidän Vanha Uusi Vuotemme on.
Mutta ensin, aloittakaamme historiasta.
Ukrainalainen Uuden Vuoden historia alkaa muiniaisita ajoista, jolloin esi-isämme mielsivät ja omaksuivat tämän merkiksi oman elmänsä tapahtumille. Tämä aika merkitsi heille uuden ajanjakson alkua.
Uuden Vuoden päivämäärä – tammikuun 1. päivä – kuukausi on nimetty roomalaisen jumalan Januksen mukaan, jonka kasvot olivat kuin kääntyneenä poispäin menneestä kohti uutta vuotta.

Uuden Vuoden juhliminen tuo esille iloisimmat tunteet, ja tämä liitetään rauhaan ja rakkauteen. Tähän juhlaan kuuluu joulupuu (kuusi pyhänä keskiössä, "maailman puu", joka symbolisoi elämää itsessään pimeyden ja synkkyyden uudistajana), koristelut, karnevaalit ja herkullinen ruoka. (Uuden Vuoden ruokalistaa ei ollut olemassa ennen 1800-luvun puoliväliä. Mitä nyt pidetään Uuden Vuoden ruokalistana onkin itse asiassa Joulun ruokalista).
Ja tietenkin tärkein asia, joka kuuluu Uuteen Vuoteen on Joulupukki ja hänen lapsenlapsensa, kaunis Lumen neito. Tämä pari ei ole samanlainen kuin läntisen perinteen Joulupukki ja hänen avustajansa. Meidän Joulupukkimme on vain pinnallisesti samanlainen kuin Pyhä Nikolaus. Vaikutelma Joulupukista on kehittynyt vuosisatoja, ja jokainen ihminen tekee oman tarinansa ja omat merkityksensä hänestä.

Pisin perinne Uuden Vuoden vastaanotossa kuuluu seuraavassa uskomuksessa - "millä tavoin otat Uuden Vuoden vastaan, sellainen on loppu vuosi sinulle." Joten ihmiset odottavat tältä juhlalta ihmeitä, onnea ja he kohtaavat sen perinteiden mukaan.
Tarjoamme sinulle mahdollisuuden uppotua tähänä ukrainalaiseen juhla-satuun. Tunnelma tuo sinulle onnellisuutta sekä hyvää onnea unohtumattomien muistojen lisäksi.
Kun Uusi Vuosi kohtaa meidät – ja viettää sen meidän kanssamme...jatkakaamme tätä perinnettä – olkaamme keitä haluamme olla Uutena Vuotena.
Tule ja tunne ukrainalaisen joulunajan juhla!

Ja seuraavaksi tulee Ukrainalainen Joulu ja Vanha Uusi Vuosi, jotka voit kokea myös kanssamme.
Joulupyhät aloittavat uuden syklin tammikuun 2. päivä. Muinaisina aikoina tytöt huolehtivat asumuksen kunnosta ja valmistautuivat pukeutumalla vaihtelevaan juhla-asuun. Neljänteen päivään tammikuuta mennessä talon tuli olla valmis juhlia varten. Samana päivänä alkoi myös raaka-aineiden kerääminen tulevaa ateriaa varten.

Sitten tuli juhlien huippu - Jouluaatto, tai runsas kutya (6. tammikuuta). Perinteen mukaan kaikkien perheen jäsenten tuli pysyä kotona tänä iltana, ja juhla-aterialta ei saanut myöhästyä – jos näin tapahtui, oli kohtalona joutua kulkemaan koko vuoden.
Ukrainalaisissa kylissä uskottiin että Jouluaattona elämimill oli kyky puhua. Päätettiin syöttää hevoset, härät, lehmät viljalla. Lapsenlapset antoivat kutyan ja aterian isovanhemmille ja kummisedälle. Ateriakoostui piirakoista, kutista ja kalasta. Samalla kun ateriaa nautittiin, myös lahjat jaettiin. Tämä jakamisen aterian aikana oli symbolinen ihmissuhteiden uudistamisen rituaali.Lapset, jotka tulivat lahjojen kanssa saivat runsaasti piirakoita, pähkinöitä, omenoita, karkkeja, lahjoja ja jopa rahaa.

Ilta päättyy ja alkaa taianomainen Jouluyö, jolloin on mahdotona nukkua, koska kaikki hauskanpito pitää meitä hereillä. Ja jos joku haluaisikin nukkua, se on vain yksinkertaisesti mahdotonta: Kirkon kellot. Laulut luovat pyhän ja juhlallisen äänten kirjon. Joululaulujen laulaminen on kuulunut jo kauan perinteisiimme – jopa esi-kristilliseltä ajalta, kun esi-isämme palvoivat Auringon juhlaa (Kolyada). Lauluja laulavat enimmäkseen lapset, ja tämä on ymmärettävää. Ihmiset, jotka laulavat näitä kolyadki-lauluja ja jotka vierailevat isännän talossa Joulupäivänä, voivat olla vain ihmisiä, jotka ovat perinteen mukaisesti rauhallisesta kodista.
Kirkossakäynnin jälkeen perhe valmistautuu jälleen juhla-ateriaan. Saloa, maksaa, makkaroita, erilaisia keitettyjä ja savustettuja ruokalajeja, vodkaa ... juhlapöydän tulee olla monipuolinen. Lounaan jälkeen on aikaa hyvin ansaitulle levolle.

Joulun seuraavana päivänä, lapset jotka ovat naimisissa, menevät vierailemaan vanhempiensa kotiin. Illalla juhlallisuudet alkavat taas uudella innolla. Pojat järjestävät seimi-näytelmän nukeilla, hahmoina ovat ”Vuohi”, ”Paimen” ja muita.
Добрий вечір тобі, пане господарю: радуйся!
Joten, we toivomme hyviä juhlailtoja sinulle - Iloitse!
....И не только в украинской семье
.... Ja eivät ainoastaan ukrainalaiset perheet toivo näin....
Vanha Uusi Vuosi – on harvinainen historiallinen omituisuus, ylimääräinen juhla, joka syntyi ajanlaskun muutetun kronikoinnin vuoksi.
Kauan aikaa sitten vuoden alkua juhlittiin 1. päivä maaliskuuta (Uuden laskun mukaan maalikuun 14. päivä). Noista ajoista lähtien Venäjällä käytettiin Juliaanista kalenteria, joka koostui 12 kuukaudesta, joiden nimet liityivät luonnon tapahtumiin.
Vuodesta 1492 Venäjällä Uudesta Vuodesta tuli yleisesti juhlapäivä kirkkokalenterissa 1. päivä syyskuuta (syyskuun 14. päivä Uuden laskun mukaan, vuoden alku Raamatun Mooseksen kirjan mukaan).
Kaksisataa vuotta myöhemmin vuonna 1700 Pietari Suuri julisti että ”laskeakseen kesän, 1. päivä tammikuuta, Jeesuksen syntymästä 8 päivää myöhemmin”. 1900-luvulle tultaessa Venäjän kalenteri laahasi 13 kalenteripäivää muun Euroopan jäljessä, joten jotain piti tehdä Gregoriaaniselle kalenterille. Ottaakseen kiinni kalenterin vuonna 1918 tehtiin Gregoriaaniseen kalenteriin muutos Uuden laskun mukaisesta tammikuun 14. päivästä tuli Vanha Uusi Vuosi.

Jos Jouluaattona (tammikuun 6. päivä) kutya oli hyvin valmisteltu, niin sitten Melanki (tammikuun 13. päivä) Uusi Vaha Vuosi oli tyyliltään antelias. Tästä syystä tätä iltaa kutsutaan myös anteliaaksi (shedriy).
Koko perhe asettuu aterioimaan pöydän äärelle. On tärkeätä, että vaatteet tänä päivänä ovat todella hyvin pestyt ja puhtaat. Aterian jälkeen on aika vierailla naapureiden luona ja käydä pyytämässä anteeksi mahdollisia keskinäisiä pahoja tekoja, jotta uusi vuosi otettaisiin vastaan rauhassa ja keskinäisessä sovussa.
Ilta ennen Uutta Vuotta antaa mahdollisuuden miehellä, joka on epäonnistunut aiemmissa parinhakutehtävissä. Tämän illan aikana hän voi yrittää uudestaan. Kuitenkin, hänen täytyy löytää tyttö kotoaan, ja tämä on vaikeata, koska tytöt ovat jo ryhmänä kylillä laulamassa joululauluja. Ennen vanhaan tytöt, jotka lauloivat näitä schedrivki-lauluja, saivat olla vain talojen ikkunoiden alla ja silloinkin vain tänä anteliaana shedriy-iltana keskiyöhön asti.

Erityisen huomion ansaitsee tyttöjen tulevaisuuden kerronta. Naiset haluat tietää mitä kohtalolla on heidän varalleen tulevaisuudessa. Kokeile edes tätä: ennen nukkumaan menoa pistä kampa tyynyn alle, ja sano samalla: "minulle luvattu tuleva aviomieheni, kampaa hiuksiani unessani!" Ne, jotka raapivat päätään uskotaan olevan sinun mielitiettyjäsi.
Jos vierailet pihalla keskiyöllä, voit tuntea kuin Vanha Uusi Vuosi pääsee eroon irti vanhasta vuodesta. Uuden Vuoden Päivänä oli hyvin tavallista, ja on vieläkin, posevaniya-rituaali. Uskotaan että tämä seremonia on tullut meille jopa ennen Kristinuskoa, koska esi-isämme pitivät Uutta Vuotta ei talvella ja keväällä ja koska posevaniya-rituaali assosioidaan toiveeseen hyvästä sadosta. Ne, jotka tähän rituaaliin osallistuivat, olivat pääasiassa lapsia (posevalniki), ja anteliaita lahjoja annettiin niille, jotka tulivat käymään talossa ensiksit. Liikeellä oli niin yksittäisiä kuin kokonaisia posevalniki-ryhmiä. Jälkimmäisessä tapauksessa, mielenkiintoinen seremonia muuntui oikeaksi spektaakkeliksi, jossa hahmoina olivat mm. Vasili Melanka, Mustalaiset ja muita.

Kutsumme sinut täysin puvustettuihin esityksiin, joululauluin, schedrivkein, tulevaisuuden ennustamisiin. Ukrainalaisten perinteiden henki ei jätä ketään välinpitämättömäks.
Tervetuloa!
Tervetuloa!
Palvelumme ovat korkealuokkaisia ja hintamme ovat inhimillisiä.